sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Viimeistä viedään :(

Yhyy, kuuden tunnin päästä lähtis lento takaisin suomeen. Istutaan meidän vakkari rantabaarissa matkalaukkujen kanssa ja juodaan vielä viimeiset mojitot! Työpaikka ja työkaverit on hyvästelty haikein mielin. Tää kolme kuukautta on mennyt aivan älyttömän nopsaa ja varsinkin vipa kuukausi meni ihan hujauksessa. On kyllä tosi epätodellinen fiilis, ei meinaa millään uskoa että ollaan lähdössä pois täältä :( Oli kyllä aivan parhaat kolme kuukautta! Kova ikävä tulee, mutta onneksi tänne pääsee aina uudelleen ja eiköhän me Tiinan kanssa tulla tänne vielä monta monta kertaa ;) Tämä kauhukaksikko kiittää ja kuittaa ja lähtee suomeen palelemaan!

Hasta Luego!

-Sanna

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hola pitkästä aikaa!

On jäänyt kirjoittelut vähän vähemmälle viime aikoina, kun on ollut niin paljon kaikkea hässäkkää! Töissä on ollut aika kiire nyt parin viikon aikana, ja ollaan tehty tosi pitkiä päiviä! Ja siestalla ollaan nautittu auringosta ja vietetty paljon aikaa pihalla, eli tänne kirjoitteluun ei oo oikein jäänyt aikaa. Ja netinkin kanssa on ollut taas vähän ongelmia, ylläri...Me tosiaan ei Tiinan kanssa töissä vaihdettu ollenkaan paikkoja, vaan Tiina on edelleen salin puolella ja mä keittiössä. Pomojenkin mielestä niin oli järkevämpää, koska uusien asioiden opettelemiseen ois mennyt pari viikkoa, eli näin homma toimii paremmin. Vapaa-aikana ollaan käyty shoppailemassa, otettu aurinkoa ja pörrätty aika paljon Torren yöelämässä! Pari viikkoa sitten nähtiin meidän luokkakaveria Kirsiä, joka on Fuengirolassa työharjoittelussa. Enää on pari viikkoa harjoittelua jäljellä, huiii! Alkaa pieni paniikki iskeä, kun on tajunnut että pian täältä pitäis lähtee takas suomeen! Vaikka onhan se kiva palata Suomeenkin,ja nähdä perhettä ja kavereita! Nyt pitää vaan nauttia nämä viimeiset pari viikkoa ja ottaa kaikki ilo irti. Sunnuntaina täällä juhlitaan juhannusta, ja mekin suunnataan rannalle juhlimaan illalla töiden jälkeen. Mutta eipä tässä oikeastaan kummempia. Päivitellään taas myöhemmin lisää kuulumisia kun on aikaa!








Nyt nukkumaan että jaksaa aamulla taas töihin...

Buenas noches!

-Sanna

maanantai 27. toukokuuta 2013

Buenos días!

No nyt on pomot palannut suomesta takaisin tänne ja ollaan aloitettu clubin kesäkuntoon laittaminen ja parin päivän päästä taas avataan ravintola! Saatiin viime viikolla muutama vapaapäivä, kun meille taas tuli hieman vieraita kylään. Mun poikaystävä Ville ja Tiinan paras kaveri Essi tuli tänne kattomaan miten me täällä oikein pärjätään! Nopsaa taas viikko vierähti ja enää ei oo kuin reilu kuukausi niin pitäisi lähteä takaisin suomeen. Viime viikolla käytiin krokotiilipuistossa, taas pienellä paattiretkellä Benalmadenassa ja vähän Malagassa ja Fuengirolassa pyörimässä ja shoppailemassa! Haha, rantkakadun katumyyjät ainakin tuli viime viikolla tutuiksi, kun tuli ostettua muutamat "RayBanit" ja "Rolexit". Ei tässä oikeastaan mitään kummempia, päivitellään taas lisää kuulumisia kun ravintola on avattu ja on enemmän kerrottavaa!

Tässä vielä muutama kuva!

                                        Krokotiilipuistossa sai pitää vauvakrokoa sylissä!
                                       Euroopan suurin krokotiili. Tämä jöllikkä painaa n. 500 kg!




Adios!

- Sanna

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vihdoinkin kuvia!

Hallelujaa, vihdoinkin saatiin lisättyä tänne näitä kuvia! Ollaan tässä nyt vietetty paria vapaapäivää siivouksesta ja esitelty Torremolinosta Tiinan äidille ja tädille. Eilen käytiin shoppailemassa ja kiertelemässä Malagassa. Aika lailla samat kaupat siellä oli kuin muuallakin! Viime viikolla käytiin syömässä tosi hyvässä Aasialaisessa wokkipaikassa, jossa sai itse noutopäydästä valita raaka-aineet, jotka kokki wokkasi tai grillasi paikan päällä. Tuli testattua myös tunnin risteily pienellä paatilla, ja juomat sisältyi tietysti hintaan! Pomotkin tulevat pian lomaltaan takaisin, ja aloitetaan taas normaalit työt. Nyt ollaankin oltu täällä tasan puolitoista kuukautta, aika on mennyt kyllä tosi nopsaa!

Alempana on kuvia parin viikon takaisesta Vappubrunssista ja meidän muista seikkailuista! 





                                          Munkkeja
                                          Salaatteja
                                         
                                          Langostinoksia
                       
                                          Savustettua riimihärkää

                                                       Simaa





Buenas noches!

- Sanna

lauantai 11. toukokuuta 2013

Kuulumisia

Heippa taas, yritettiin jälleen ladata kuvia mutta jostain syystä niitä ei tänne saa enää laitettua. Saatte siis tyytyä vain meidän höpinöihin! Pomot lähtivät tosiaan lomareissulle Suomeen ja me jäimme tänne tekemään suursiivousta ravintolaan. Päivät on siis kulunut mukavasti rätit kädessä. Tällä viikolla myös perhe tuli lomailemaan tänne meidän luokse ja vapaa-ajalla on käyty reissaamassa ympäri Espanjaa ja syöty hyvin. Sopukin on säilynyt yllättävän hyvin :D Eipä tässä kait muuta, kuvia yritetään tänne vielä saada joku päivä kun selviää mikä tässä sivustossa on ongelmana.

-Tiina-

perjantai 3. toukokuuta 2013

Hola!

Noniin, meidän piti pari päivää sitten päivitellä kuulumisia vapusta, mutta netti ei oikein suostunut yhteistyöhön, niin se ei sitten onnistunut! Mutta niin se vappu vaan tuli ja meni, vaikka ei se täällä ihan samalta tuntunut kuin suomessa. Ylläri ylläri, että ollaan taas takuttu netin kanssa... Meillä on 5 gigaa käytössä kuukaudessa nettiä, ja se lautautuu uudelleen kuun ensimmäisenä päivänä, ja maksun piti mennä suoraveloituksena tililtä, mutta kappas, ei mennytkään :D Yritettiin sitten tänään ainakin kuusi kertaa soittaa sinne liikkeeseen ja kukaan ei vastannut, niin saatiin sitten lähteä töistä hieman aiemmin että ehdittiin Fuengirolaan hoitamaan asia kuntoon ennen kuin liike meni kiinni. No onneksi nyt netti taas toimii!

Kuvia tulee myöhemmin vappubrunssista, kun tää sivusto ei nyt anna millään ladata niitä tänne...


- Sanna


tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kuulumisia Siperiasta

Vähän on nyt ollut hiljaista täälä blogin puolella, päivät ovat olleet melko tavallisia töissä eikä muutenkaa mitään erikoista ole tapahtunut. Alkaa tuntumaan ettei tässä missään ulkomailla edes olla, päivät menee tietyllä rutiinilla ja ollaan sopeuduttu tänne varmaan jo liiankin hyvin ;) Kelit ovat tosiaan olleet melko epätavalliset, kylmää myrskytuulta ja vettä. Onneksi tuli pakattua villasukat messiin ja kämpästäkin löytyy patteri! Silti talvitakkia oli eilen kaupungilla pörräillessä hieman ikävä..

Suomessa on varmaankin toverit jo kunnon simassa, terkkuja vaan sinne! ;) Me suunnataan Sannan kanssa illaksi töihin ja päivä taitaa mennä ihan vaan sisällä päikkäreitä vedellen. Huomenna töissä onkin tiedossa vappubrunssi noin 100 hengelle, melkoinen päivä siis tiedossa. Ensi sunnuntaina täälä myös paikalliset viettää jo äitienpäivää ja silloinkin odotettavissa kiirettä.

Sannan äiti kävi myös kaverinsa kanssa pikaisesti pyörähtämässä täälä reilu viikko sitten. Ensi viikolla sitten tuleekin oma perheeni tänne lomailemaan, toivottavasti säät suosivat silloin :)

Kuvia emme ole nyt paljon ottaneet, mutta alla pari kuvaa Clubista ja jtn annoksia:

                                          kuvia clubista



                                         clubin tipit

                                           mammoja
                                            cambas pil-pil, täälä melkein joka ravintolasta löytyvä katkarapuhässäkkä
                                          perinteinen metsästäjänleike, napa rutajaa
                                            ribsit
                                                    ..tätä me täälä oikeesti tehdään

-Tiina-